sunnuntai 29. joulukuuta 2013

TIEDOTE VIEMÄRÖINNISTÄ

 Oulun vedeltä on saatu joulukuun lopulla tietoa viemäröinnistä Pikkaralan alueella:

Viskaalintie, Pikkaraisenkylä ja Mikonahontie ovat Oulun veden viemäröintihankelistalla. Rakentamisaikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, viimeistään kymmenessä vuodessa, todennäköisesti huomattavasti nopeammin. Pohjavesialueella olevia kohteita pidetään kiireellisinä. Lähellä toisiaan oleville kohteille voidaan tehdä myös laajempi yhteinen kohdesuunnittelu. Asukkaiden myötämielisyys vaikuttaa myös hankkeiden toteutumisen aikatauluun. Pohjavesialueen hankkeet kuitenkin toteutetaan vaikka osallistumishalukkuus olisi vähäistä.

Hankelistalla olevat kiinteistöt voivat tehdä viemäriinliittymissopimuksen Oulun veden kanssa, vaikka viemärin rakentaminen ei ole vielä alkanut. Liittymissopimuksen hinta riippuu asunnon kerrosalasta, keskihinta vuonna 2013 tehdyille sopimuksille on 2500 euroa, vuonna 2014 hinta on 2700 euroa. Oulun veden asiakspalvelu on avoinna tänä vuonna vielä 27.12. ja 30.12. Liittymissopimuksen tekeminen tämän vuoden hinnoilla on siis mahdollista. Korotonta maksuaikaa on vuosi.

Oulun kaupungin ympäristötarkastaja korosti, että pohjavesialueella jäteveden käsittely pitää saattaa kuntoon välittömästi. Uuden jätevesiasetuksen siirtymäaika päättyy maaliskuussa 2016, mutta pohjavesialueella toimenpiteitä ei pääsääntöisesti voi lykätä siirtymäajan loppuun. Oulun kaupungin ympäristötarkastajalta puhelimitse saatu epävirallinen lausunto oli, että mikäli pohjaveden pilaantumisen vaaraa ei ilmeisesti ole, viemäröintisopimuksen tekeminen riittää toistaiseksi toimenpiteeksi.

Lisätietoja 
Oulun vesi: Riitta Lindström 040 7581607

Oulun kaupunki (valvonta): ympäristötarkastaja Hannu Salmi 08 55846766

Ei kommentteja: